2006 – Puusepänverstas Pietarinkadulla
Puualan artesaaniksi valmistumisen jälkeen piti löytää itselleen verstas jossa voisi työstää ideoita konkreettisiksi tuotteiksi.
Niinpä törmäsin juuri sopivasti myytävänä olevaan valmiiseen pieneen puusepänverstaaseen Etelä-Helsingissä Pietarinkadulla. Ostin verstaan itselleni ja näin olinkin yhtäkkiä täysipäiväinen yrittäjä.
Verstas oli jo 1980-luvulta saakka toiminut tilauspuusepänverstaana ja konsepti ja asiakaskunta oli jo valmiina olemassa joten päätin jatkaa tätä perinnettä.
Työ tarjosi aimo annoksen kokemusta mitä erilaisimmista ratkaisuista kun jokainen työ oli aina uniikki asiakastilaustyö.
Sain myös kokemuksen siitä, kuinka paljon muuta yrittäjänä toimiminen on kuin itse puusepäntyöt, sekä siitä kuinka haastavaa pienlapsiperheen ja yrittäjyyden yhdistäminen joskus voi olla.
Aloitin yhteistyöt keittiö- ja kalusteasennusyritys Kokodiili Oy:n kanssa ja keskityin keittiöiden asennustöihin heidän alihankkijana. Verstastyöt jäivät siinä vaiheessa pikkuhiljaa takaa-alalle ja myin lopulta verstaan eteenpäin.