Ympäristö ja vastuullisuus

Juu, onhan Puuverstas Vilhelm käyttänyt ekosähköä toimintansa alusta saakka, koitetaan suosia uusiutuvia materiaaleja ja onhan toimitusjohtajakin vegaani. Tämä on se osio jossa yleensä yritykset mainostavat olevansa ajan hermolla julistamalla kaikenlaista pientä kivaa mitä ovat ruvenneet ottamaan huomioon ympäristön hyväksi. Kuitenkin se, että nämä julistukset saattavat johtaa yrityksen oman myynnin lisääntymiseen, ei toisaalta sitten todennäköisesti haittaa yritystä millään lailla, päinvastoin. Tästä ristiriidasta ei sitten enää puhuta.

Isompien yritysten kohdalla – varsinkin sellaisten yritysten, joiden liiketoiminta on suoraan riippuvainen jonkun ympäristölle haitallisen tuotteen tai raaka-aineen käyttämisestä – puhutaan usein ihan tietoisesta ja aktiivisesta, jopa suoranaisesta petollisesta harhauttamisesta. Haiseva musta muutetaan tarvittaessa tuoksuvaksi vihreäksi, verenpunainen pestään valkoiseksi. Otetaan yritysjuristit ja lobbarit apuun. Tehdään mitä vain, kunhan myyntiä saadaan edistettyä.

Puuverstas Vilhelmin näkemyksen mukaan tästä ristiriidasta puhuminen on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää niin ympäristön kuin vastuullisuudenkin kannalta.

Miten voi olla mahdollista että ympäristönsuojelua ei kertakaikkiaan saada kestävälle tasolle vaikka tutkitusti lähes kaikki maailman ihmiset tätä toivovat ja vaikka eri yritykset toitottavat olevansa mitä suurimpia ympäristösankareita milloin missäkin asiassa?

Miten on mahdollista että ihmisten taloudellinen ahdinko näyttäisi vain lisääntyvän vaikka teknisesti pystymme luomaan vaurautta yhä paremmin koko ajan?

Miksi kaikkien hyväksi tarkoitetut, esimerkiksi kuntien ja valtioiden julkiset taloudet tuntuvat jotenkin mystisesti koko ajan olevan kuralla ja miksi niitä ei saada kuntoon sitten millään tavallisten ihmisten kannalta vaikka juuri tavalliset ihmiset ovat päättäjänsä valinneet?

Yksi keskeinen, tämän kaiken takana oleva syy löytyy talousjärjestelmästämme, joka vaatii talouden jatkuvaa kasvua ja pakottaa yritykset kasvamaan hinnalla millä hyvänsä. Etenkin jos yritys, kasvettuaan ensin tarpeeksi, lopulta hakeutuu pörssiyhtiöksi, se alistaa itsensä lopullisesti tälle ”kasva tai kuole” vaatimukselle, sillä silloin mukaan tulevat sijoittajat.

Toinen keskeinen, kaiken takana oleva syy onkin yhä suurempi sijoitus- ja rahoitusalan, eli finanssisektorin, osuus maailman taloudessa, joka johtaa siihen, että maailman varallisuus ja taloudellinen valta kasautuu yhä pienemmälle hallitsijoiden joukolle.

Finanssilaitosten mukaan osakemarkkinoiden voi pitkällä aikavälillä odottaa tuottavan keskimäärin 5-10%. Sijoittamista miettivän mieltä tämä saattaa kutkuttaa: ilmaista rahaa joka vain tulee jostain. Mutta mistä tämä 5-10% tuotto sitten oikein tulee? Sehän tulee nimenomaan yrityksistä, joiden on kasvettava samaan tahtiin. Vaikka sitten keinolla millä hyvänsä, tai sijoittajat siirtävät rahansa muualle ja yritys kuolee pois.

Mitä tämä tarkoittaa ympäristön kannalta?

On tärkeää ymmärtää, että nämä 5-10% kasvuluvut ovat eksponentiaalisia, joka tarkoittaa sitä, että joka vuosi talouden on kasvettava ENEMMÄN kuin viime vuonna.

Mikäli talous kasvaisi ”vain” 5% vuosittain, talouden koko olisi nykyiseen verrattuna:

• 30 vuoden kuluttua yli neljä kertaa niin iso
• 50 vuoden kuluttua yli 11 kertaa niin iso
• 100 vuoden kuluttua yli 131 kertaa niin iso
• 200 vuoden kuluttua yli 17 000 kertaa niin iso

Toisin sanoen, jos me nyt kulutamme yhden maapallon verran resursseja, sadan vuoden päästä tarvitsisimme 131 maapalloa. Ja kahdensadan vuoden päästä tarvitsisimme 17 000 maapalloa. Ja nyt puhumme 5 prosentin ”maltillisesta” kasvuluvusta.

Sanomattakin on selvää että tämä jatkuvan kasvun vaatimus on perustavanlaatuisessa ristiriidassa rajallisen maapallomme kanssa. Jotkin tahot yrittävät luoda hyvää uskoa siihen, että talouskasvu voidaan kytkeä irti luonnonvarojen ja energian käytöstä. Vaikka tässä osittain onnistuttaisiinkiin, ajatus on pitkällä tähtäimellä täysin mahdoton. Jatkuvan kasvun vaatimus ei yksinkertaisesti toimi.

Mitä tämä tarkoittaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kannalta?

Edellisten lukujen perusteella on selvää ettei maailman kokonaistalous voi kokonaisuudessaan loputtomiin kasvaa esimerkiksi 5 prosentin vuosivauhdilla. Eikä se niin teekään, vaan puhutaan tällä hetkellä noin 1-2 prosentin tai korkeintaan 3 prosentin vuosivauhdista. Nämäkin luvut ovat kylläkin yhtälailla eksponentiaalisesti taloutta kasvattavia ja siten pitkällä tähtäimellä yhtä mahdottomia toteuttaa rajallisessa maailmassamme.

Mutta jos sijoitustoiminnasta odotettavissa oleva tuotto on pitkällä tähtäimellä 5-10% ja maailmantalous kasvaa 1-3%, se tarkoittaa sitä että maailman tulot ja varallisuus keskittyvät koko ajan yhä harvempien käsiin, ja on tärkeää ymmärtää että tämäkin tapahtuu yhä kiihtyvällä vauhdilla juurikin lukujen eksponentiaalisen luonteen vuoksi.

Suurimmalla osalla maailman ihmisistä ei ole minkäänlaista varallisuutta jolla harjoittaa sijoitustoimintaa. Jopa vauraissa maissa, kuten esimerkiksi Suomessa, johon oikein urakalla yritetään tuputtaa sijoitustoimintaa jokaiselle jo vauvasta saakka, suurin osa ihmisistä ei sijoita lainkaan tai korkeintaan vain pienen osan tuloistaan. Loput tulot menevät menojen kustantamiseen.

Mitä enemmän maailman taloudellinen toimintaa kulkee tällaisen sijoituskoneiston kautta, sitä suuremmassa määrin tämä koneisto sitoo maailman tähän jatkuvan talouskasvun paineeseen, ja sitä suuremmassa määrin se myös ohjaa varallisuutta huipulle kaikkien muiden kustannuksella. Tämä näkyy yhä korkeampien hintojen, vuokrien, kaikenlaisten lainojen korkojen, lainanhoitokulujen ja muiden piilokustannusten muodossa.

Nämä ovat niitä takana olevia syitä siihen, miksi tavalliset ihmiset tuskastelevat koko ajan kallistuvien hintojen kanssa ilman, että omat tulot vastaavasti nousisivat. Paikallinen pienyrittäjä laittaa lapun luukulle ja vuoden päästä tilalla on ylikansallinen sijoitusrahaston omistama suuryritys. Samoista syistä myös yhteiseksi hyväksi suunnitellut julkiset taloudet vaipuvat yhä syvempään ahdinkoon.

Samaan aikaan ne, jotka voivat sijoittaa merkittävän osan vauraudestaan, saavat joka vuosi lisättyä vaurauttaan yhä kiihtyvällä vauhdilla. Tosin, myös joka vuosi suuremmassa määrin ne ihmiset, jotka aiemmin ovat selviytyneet hyvin, huomaavat usein joutuvansa olemaan yhä tehokkaampia töissä ja tekemään yhä pidempää työpäivää. Heidän omia sijoitussalkkujaan hoitavat sijoituslaitokset kun vaativat yhä nopeampaa talouskasvua niiltä samoilta yrityksiltä joissa ihmiset ovat töissä.

Tämänhetkisessä talousjärjestelmässämme on toisin sanoen sisäänrakennettuna mekanismi, joka lisää eriarvoisuutta joka vuosi NOPEAMMIN kuin viime vuonna. Se tarkoittaa samalla, että vauraus keskittyy tämän mekanismin avulla väistämättä yhä kiihtyvällä vauhdilla.

Miksi ylläpidämme tällaista järjestelmää joka on perustavanlaatuisesti tuhoon tuomittu pitkällä aikavälillä? Koska kun se aika väistämättä koittaa, jolloin tämä järjestelmä kaatuu, se kaatuu todennäköisesti sitä tuhoisammin, mitä enemmän siihen ollaan takerruttu.

Vastuullista on miettiä sitä, kuinka saadaan vaihdettua nämä mekanismit ja järjestelmät toisenlaisiin, kestävästi toimiviin järjestelmiin.

Onneksi niitä monet eri tahot miettivätkin.

Millainen maailma voisi olla?

Minkälainen maailma voisikaan olla jos se vapautuisi tästä jatkuvan talouskasvun vaatimuksesta ja siitä johtuvasta pakottavasta kuristusotteesta?

• Tuotteiden valmistuksessa voisi keskittyä tuotteiden pitkäikäisyyteen ja korjattavuuteen kun ei tarvitsisi pakonomaisesti myydä lisää tuotteita.
• Kaikenlainen standardointi olisi helppoa kun yritysten ei tarvitsisi talouskasvun paineessa sitouttaa ihmiset juuri omaan yritykseen. Tarvikkeet ja varaosat olisivat yhteensopivia ja niitä olisi helposti saatavilla.
• Kaikilla työn tuottavuutta lisäävillä keksinnöillä ja parannuksilla voitaisiin oikeasti helpottaa ihmisten työtaakkaa ja esimerkiksi lyhentää työaikaa kun kaikki näillä parannuksilla saatu hyöty ei tarvitsisikaan enää talouskasvun paineessa valjastaa meitä tuottamaan vain lisää, lisää, lisää.
• Ihmisillä olisi enemmän aikaa itselleen ja toisilleen, elämä rauhoittuisi ja tarjoaisi ihmisille enemmän valinnanvapautta kun ei tarvitsisi juosta niin lujaa ollakseen yhteiskuntakelpoinen.
• Ihmisten välinen taloudellinen epätasa-arvo vähenisi, joka myös vaikuttaisi suoraan myönteisesti ihmisten mielenterveyteen ja yhteiskuntien turvallisuuteen.
• Poliittiset päättäjät saisivat päätöksentekovallan takaisin kun eivät tarvitsisi olla enää suurpääoman ja talouskasvupaineen talutettavana.
• Päätöksenteossa voitaisiin priorisoida aidosti ihmisten hyvinvointia tukevia hankkeita, koska hankkeet eivät aina tarvitsisi lisätä talouskasvua.
• Tämän seurauksena lisääntyisi ihmisten luottamus poliittiseen päätöksentekoon ja muutenkin tunne siitä että yhdessä rakennamme yhteistä hyvinvointiamme.
• Ympäristönsuojelusta, kansainvälisistä kauppa- ja verotussopimuksista, asevarustelusta, kemikaalien käytön tai vaikkapa tekoälyn tarvittavasta sääntelystä ja muista yhteisistä, koko maailman laajuisia sopimuksia vaativista asioista voitaisiin sopia ilman talouskasvupaineesta johtuvaa kilpailua ja lyhytnäköistä oman edun tavoittelua maiden kesken.
• Talousjärjestelmän riiston ja hyväksikäytön kohteena olevat maat, niin sanotut globaalin etelän maat, voisivat vapautua järjettömästä velkataakastaan ja saada mahdollisuuden vapaasti rakentaa yhteiskuntiaan ilman että länsimaat tätä olisi koko ajan torppaamassa milloin minkäkin tekosyyn varjolla.
• Tämän seurauksena elintasopakolaisuuskin vähenisi sitä mukaa kun oman maan asiat paranisivat. Miksi lähteä kaukaiseen, kylmään ja pimeään, outoon ja vielä rasistiseen Suomeen?
• Ai niin, paitsi että ei Suomi enää olisikaan rasistinen kun ihmisten hyvinvoinnista oltaisiin ruvettu pitämään huolta kun ei tarvitsisi enää pitää huolta suurpääoman ja sijoituslaitosten pohjattomasta ahneudesta.